TERVETULOA RATSASTUSKURSSILLE!
Tervetuloa viihtymään kanssamme
Savisaaren Ratsastuskeskuksella järjestetään kesäisin eritasoisia ratsastuskursseja. Kurssit alkavat maanantaiaamuisin klo 8.
Päivittäinen ohjelma koostuu ratsastustunneista ja teoriasta. Kurssipäivä päättyy n. klo 15, kotiinlähtö voidaan sopia myös erikseen myöhemmäksi.
Ratsastuskoulumme sijaitsee lähellä Kuopion Yliopistollista keskussairaalaa. Seuraa sairaalan merkkiä, punaista ristiä. Sairaalan vierestä (etelästä päin tultaessa
ennen sairaalaa, pohjoisesta päin tultaessa sairaalan jälkeen) kääntyy Niuvantie (liikennevaloristeys) viitta® Niuva, Harjula. Käänny siitä, aja noin 1,2 km,
jolloin kääntyy vasemmalle tie, jossa lukee Savisaari, Kuopion kaupungin puutarha ja taimisto, Ratsastuskoulu.
Hevosten hoitoa on päivittäin, “oma” hevonen on käytettävissä koko kurssin ajan. Käytännön harjoituksia tehdään myös päivittäin. Jos sää sallii, kurssilaisilla
on mahdollisuus uittaa kurssihevosia Muistathan, että halutessasi suorittaa jonkin ratsastusmerkin, sinun tulee olla jonkin SRL:n ratsastusseuran jäsen. Koululla on normaali
SRL:n jäsenvakuutus.
Kurssilaiset tuovat omat eväät. Käytössä on jääkaappi ja mikroaaltouuni ruokien lämmittämiseen. Limppariautomaatti 24 h.
Savisaari sijaitsee kauniissa järvimaisemassa lähellä Kuopion keskustaa. Hevosia tallissamme on yhteensä n. 28, kesällä osa yksityishevosista lähtee loman viettoon laitumelle.
Lisäksi kurssilaisten ilona ovat kissat Vinku ja Elvis, sekä koirat Mila, Miucca ja Minni.
Olemme erityisen ylpeitä opetuksemme hyvästä tasosta sekä hyvistä hevosistamme. Tarjoamme hyvät mahdollisuudet harrastaa ratsastusta kaiken tasoisille ratsastajille.
Tavoitteena on, että uusien ja joskus vaikeidenkin asioiden oppiminen on mukavaa ja hauskaa! Kaikesta opetuksesta vastaavat ammattitaitoiset ratsastuksenohjaajat
Tanja,Laura ja Elice. He vastaavat myös hevosten hyvinvoinnista hevostenhoitaja Kirsin kanssa.
Ratsastus tapahtuu kesällä pääsääntöisesti kentällä (23x60m), kesämyrskyn yllättäessä maneesissa. Estekalustossa on useita erikoisesteitä ja saarta kiertävällä radalla
lisäksi maastoesteitä (portaat, vesihauta, tukki, renkaat, silta yms.).Ryhmäkoko on 5-8 ratsukkoa, tason mukaan (2h/pv). Kursseilla on mahdollista suorittaa SRL:n hoito- ja
ratsastusmerkkejä. Lopuksi päätämme viikon leikkimielisiin kilpailuihin.
ESTE-JA KOULUTEHOKURSSIT
Tällä kurssilla keskitytään este-tai kouluratsastukseen. Sinulla on selkeä tavoite parantaa viikon aikana
ratsastustaitojasi. Loppuviikosta voit suorittaa ratsastusmerkin este-tai koulukokeen halutessasi.
YLEISKURSSI
Yleiskurssilla osaat työskenellä jo kaikissa askellajeissa, olet hypännyt pieniä esteitä. Kurssilla harjoitellaa väistöjä,
parannetaan laukkatyöskentelyä ja hypätään esteitä ratana. Kurssi jaetaan kahteen ryhmään, este- tai kouluratsastuspainotteisesti.
A,B,C-merkki. Hallitset ko. merkin vaatimat koulu-ja estekiemurat.
Perusmerkki
Hallitset ponin tai hevosen jo ravissa hyvin, osaat nostaa laukan ja ylläpitää sen. Hyppäämistä olet jo kokeillut.
Tällä kurssilla jatketaan laukkatyöskentelyn hiomista ja tehdään pieniä esteharjoituksia.
JATKO I -kurssi
Olet käynyt alkeiskurssin, hallitset ponin tai hevosen jo ravissa ja olet kokeillut jo laukkaa. Perustaitoja hiotaan ja
tehdään puomitehtäviä.
Alkeiskurssi
Aiempaa ratsastuskokemusta ei vaadita. Kurssilla opetellaan laittamaan poni/hevonen valmiiksi ratsastusta varten,
opetellaan eri alkellajit ja loppuviikosta osataan jo mennä itsenäisesti ravissa. Laukkaa myös kokeillaan.
VUOKRAUSVIIKKO
Vuokrausviikko on tarkoitettu jo 13 vuotta täyttäneille, vähintään kolme vuotta ratsastaneille. Perushevosmiesaidot
pitää olla hallinnassa ja ymmärtää kieltojen merkitys. Aamupaivällä kurssilaisilla on aikaa puuhastella itsenäisesti ponien ja hevosten kanssa,
iltapäivällä voit osallistua halutessasi joko koulu- tai estetunnille. Maastoon mennään aina opettajan johdolla. Saaressa voi käydä maastossa
myös yksin, mutta siitä tulee kertoa henkilökunnalle.
Vuokrausviikoilla voit yöpyä omatoimisesti tallilla olevassa asuinrakennuksessa vanhempien luvalla.
OMA PONI-VIIKKO
Tällä viikolla voit kokeilla, millaista on oman ponin omistaminen. Viikolla voi varata oman nimikkoponin, jolla ratsastat ja huoledit
sen hyvin voinnista viikon ajan. Myös vanhemmat ovat tervetulleita osallistumaan viikon tapahtumiin! Turvallisuus syistä, kaikki tunnit ovat ohjattuja.
Maksa varausmaksu (80,00 €) mahdollisimman nopeasti, näin varmistat pääsysi juuri haluamallesi kurssille. Kurssit täytetään varausmaksujen perusteella. Kaikki maksut
pyydämme ohjaamaan tilillemme Nordea IBAN FI55 1078 3000 2402 19. Varausmaksua ei palauteta peruutuksen sattuessa. Ratsastajat ovat vakuutettuja.
Pankkisiirrossa tulee näkyä selvästi nimesi, osoitteesi ja kurssi, jolle tulet. Loppusumma kurssin hinnasta maksetaan viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua
ratsastuskeskuksen tilille. Kopiot maksetuista maksuista on esitettävä tullessasi kurssille ! EMME LÄHETÄ ERILLISIÄ PANKKISIIRTOJA!
Jos sinulla on vielä jotain kysyttävää, laita minulle sähköpostia talli@savisaari.com tai soita 0400-564662/Arja
Terveisin Tanja,Laura, Elice ja Kirsi
Savisaaren Ratsastuskeskus Oy (SRL:n hyväksymä ratsastuskoulu)
Savisaari, 70200 KUOPIO
|